Sari

Olen helsinkiläinen joogan harjoittaja ja opettaja, kraniosakraalihoitaja, luontaistuotealan osaaja, luonnosta lumoutuja – elämästä ja kuolemasta kiehtoutunut kulkija.

Pohjakoulutukseltani olen tradenomi ja filosofian maisteri (sivuaineina sosiaalityö ja sosiaalipsykologia). Henkilökohtaisen kiinnostuksen ja omatoimisen opiskelun kohteena minulla on ollut pitkään somaattinen traumatyöskentely sekä kuolema/saattohoito.

Intia on suuri rakkauteni – ja joogan rinnalla yksi isoimpia opettajiani. Olen kuitenkin myös vahvasti pohjolamme kasvatti, joka rakastaa hiljaisuutta ja kaunista luontoamme.

Jooga avasin minulle aikoinaan kehon kautta oven mielen ja sielun maailmaan. Tällä yli 20 vuotta sitten alkaneella matkalla olen edelleen. Kehon ja mielen kanssa työskentelyssä jooga on ollut tärkein ja pitkäaikaisin opettajani. Ajan saatossa joogan tueksi tuli erilaisia hoitomuotoja ja aloin opiskella osaa niistä myös itse.

Intiassa vaikutuin ayurvedisen hieronnan kokonaisvaltaisuudesta ja sain kokea, miten kehollisen hoidon kautta voi päästä käsiksi myös tunnemaailmaan ja muistoihin. Opiskelin ensin ayurvedista hierontaa ja siitä ikäänkuin luonnollisena jatkumona saman opettajan opissa regressiohoitoa. Regressiohoidot avasivat minulle aivan uuden ulottuvuuden itseeni ja siihen, miten katson elämää. Hoitajana ne opettivat minulle erityisesti turvallista ja tietoista läsnäoloa. Reiki-hoitajaksi kouluttauduin kymmenisen vuotta sitten. Reiki antoi minulle tilaisuuden valjastaa herkkyyteni entistä hienovaraisempaan tapaan hoitaa.

Joulukuussa 2021 toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja aloin opiskella kraniosakraaliterapiaa (Upledger Institute Finland – CS1, CS2, SER1). Tämä lempeä ja kehon omaa korjautumismekanismia tukeva hoitomuoto auttoi aikoinaan minua paljon selkäongelmieni ja oman silloisen sisäisen työskentelyni kanssa. Nyt saan olla kraniosakraaliterapian äärellä uudestaan ja kokea sen hienouden ja moniulotteisuuden myös hoitajana.

Minulle on tärkeää läsnäolo ja kuunteleminen sekä sallivan tilan luominen. Tilan, jossa jokainen voi tehdä matkaansa turvassa ja omaan tahtiin.

Löydät näiltä sivuilta myös valokuviani. Minulle valokuvaaminen on pysähtymistä, hetkessä olemista ja asioiden näkemistä toisin silmin. Se on yhteyden ja luottamuksen luomista toiseen ihmiseen – ja hiljentymistä niin, että saan mahdollisuuden nähdä ympärillä olevan maailman maagisuuden.

BREEZE AT DAWN

The breeze at dawn has secrets to tell you.

Don’t go back to sleep. 

You must ask for what you really want.

Don’t go back sleep.

People are going back and forth across the doorsill where the two worlds touch.

The door is round and open.

Don’t go back to sleep. 

-RUMI